Täällä jälleen

Täällä jälleen, viis kuukautta hiljaisuutta peräjälkeen sanois varmaan keekki, mä sanon sori. Syksyllä iski inspiraation puute ja blogiahdistus joka jatkui ja jatkui vaan. Otin miljoona kuvaa joista ehkä yhden oisin voinut julkaista. Kirjotin toiset miljoona sanaa ja pyyhin kaikki pois. Muilla vaihtui järjestys ja koriste-esineet joka toinen päivä, meillä oli samat sohvatyynyt jo varmaan kolmatta vuotta putkeen ja hyllyä koristi suloisessa sekamelskassa volttareenigeelit ja eriparisukat. Vain rumaa ja tarpeellista, ei mitään sitä kaunista ja tarpeetonta mitä yleensä kuvataan. Sitten tuli kylmä ja pimeä ja kiinnosti vielä vähemmän. Elämä oli töitä ja jumppaa ja ruokakauppaa ja sama uudestaan.

Sitten sain uuden puhelimen, löysin instagramin* ja koukutuin. Löysin myös vanhoja blogituttuja ja yhtäkkiä rupesi kadonnut inspiraatio huutelemaan jostain syvältä omasta kaivostaan. Ja niin tapahtui, että eilen illalla tongin esiin kauan sitten ostetut akryylimaalit, koversin pottua pisaran muotoon ja aloin leimailla poikasen huoneen verhoja. Kas tässä yllä tuon inspispuuskan tulos! Voi miten se on hieno, sanoi huoneen omistajakin eikä valoja olisi saanut sammuttaa illalla koska pisarat ei näy. 

*ellimoopeli nimellä räpsin, alahan seurata! :)

Almost five months flew by and this blog remained silent. I'm very sorry! But now I finally found my lost inspiration and I hope that this flow continues. 

Above you can see what happens when a potato stamp, some paint and curtains meet. I must admit I love it, and I'm happy that our little guy living in that room is very excited about those drops as well!