27.4.17

Esittelyssä keittiö-olohuone



Kotimme sydän on suuri yhtenäinen tila, josta löytyvät keittiö, ruokailutila, olohuone ja eteinen. Näissä tiloissa, kuten makuuhuoneissakin lattia jää betonille*. Rouheuden vastapainoksi kattoon asennetaan sormipaneeli ja lisää lämpöä tuo vielä eteisen ja ruokailutilan välinen rimaseinä. Tämä seinä on merkattu pohjakuvaan punaisella. Katto päällystetään puulla paitsi ulkonäön vuoksi, myös akustiikkasyistä. Katolla on sen verran korkeutta että kaikumisen estämiseksi on tehtävä jotain. Nimittäin jos ei omasta väestä jo riittävästi ääntä lähde, niin viimeistään sitten voisi peltoreille olla käyttöä kun tupa on täynnä vieraita.. Jonkin aikaa arvoimme rimakaton ja sormipaneelin välillä, mutta rimakaton työläyden vuoksi jälkimmäinen vaihtoehto vei voiton.

Keittiön väritys tulee olemaan melko mustavalkoinen. Siellä toteutuu yksi suurimmista haaveistani koko projektissa, josta en suostunut tinkimään: saarekkeen pinta ja sivut sekä työtaso tehdään Carrara-kvartsista. Välitilasta tahtoisimme mattamustan, mutta sen toteutustapa on vielä hieman auki. Vahvimpina vaihtoehtoina ovat tällä hetkellä musta Luja-maali tai alumiinilevy. 

Toisin kuin tuossa pohjakuvassa, tulevat jääkaappi ja pakastin keittiösyvennyksen eri reunoille ja keskelle jäävään tilaan tulee liesi tuulettimineen sekä työtasoa. Keittiö, kuten muutkin kotimme kiintokalusteet tilataan espoolaiselta puusepältä Handyhandilta.

Image source

Kalustuspuoli onkin sitten vielä vähän enemmän hakusessa. Ruokapöydän yläpuolelle on olemassa yksi Secton musta 4201-valaisin, mutta toista samanlaista ei, eikä muuten sitä pöytääkään. Pari Hayn About a chair-tuolia löytyy ennestään, mutta neljä muuta vielä uupuu. Huutokauppoja on kytätty ja toria siinä toivossa että jotkut suht edukkaat ja hyvät löytyisi. Toistaiseksi saalis on ollut heikonlainen, mutta jatkamme etsintöjä. Kierrätyshuonekalujen metsästäminen on melko aikaavievää, mutta en tahtoisi ostaa kaikkea uutena. Budjetti kiittää ja ympäristö myös, nyt vain toivotaan että onnistaa! On tässä onneksi vielä ainakin pari kuukautta aikaa ennen kuin (pahimmassa tapauksessa puolityhjään) uuteen kotiin muutto olisi edessä. :)

Sohvaa emme todennäköisesti lähde tässä vaiheessa uusimaan, mutta sohvapöydän virkaa tähän asti toimittanut yhdeksän euron kierrätyskeskuslöytöni on saanut mieheltä lähtötuomion. Olohuoneen kattovalaisimeksi tahtoisin Studio Snowpuppen ihanan Signature-origamivalaisimen.


Sitten on tietty vielä mattoa mietittävänä ja saarekkeen yläpuolelle valaisimet ja ja ja.. Tähän asti on pitänyt keskittyä niin paljon materiaalivalintoihin ja ns. suuriin linjoihin ettei kalustukselle ole ehtinyt montaa ajatusta suoda. Eiköhän tähänkin tule muutos nyt kun kaikki matskut on lyöty lukkoon!

*Tämä betonilattia on se osuus meidän projektissa, josta ei Strömssöön jaksoa tehtäisi :D Lupaan kuitenkin kirjoittaa siitä oman postauksensa kunhan sen kohtalo täysin selviää. 

The heart of our home is going to be this big, open-concept kitchen, dining room and living room area. It will consist of concrete floors, wooden finger panel ceilings and black and white kitchen with Carrara quartz countertops, to name a few. I'm thinking it might become my favourite room of them all!

23.4.17

Seinät pystyssä




Lastenhuoneet molemmin puolin, keskellä pikkuvessa ja vasemmalla alaslaskun kohdalla eteinen.
Olohuone, syvennyksessä keittiö ja keskellä saareke
Ruokailutilaa ja eteistä, joiden välinen puuttuva seinä tehdään rimasta
Kodinhoitohuone
Vasemmalta oikealle: meidän mh, vh, wc ja pesuhuone.

Meillä eletään mahtavaa vaihetta raksa-ajassa: aina kun menee käymään työmaalla, on jotain uutta tapahtunut. Vauhti on todella ollut huimaa ja tällä hetkellä ollaan siinä tilanteessa, että kaikki väliseinät ja katot on levytetty. Ensi viikolla on vuorossa sisäseinien ja -kattojen saumaus, tasoitus ja pohjamaalaus. Mikä taas tarkoittaa sitä, että kohta tässä jo joutuu isäntäväki maalikaupoille, että on sitten mitä sutia seinään kun sen aika on! Maalaaminen ja mahdollinen tapetointi ovat ainoat varsinaiset rakennustyöt, jotka tässä vaiheessa teemme itse. Eipä ole ainakaan tähän mennessä tullut sellainen olo, että olisipa tehty enemmän. Työtahti ja työnjälki on niin eri kun ammattilaiset päästää asialle ja on tässä muutenkin ollut ihan riittävän monta muuttujaa.

Väliseinärunkojen pystytys jännitti minua etukäteen ihan hirveästi. Pelkäsin, että joku huone näyttääkin aivan hölmöltä tai pohja tuntuisi toimimattomalta. Toki jotkut asiat yllättivät, kuten kuinka iso kodinhoitohuoneesta todella tuli.. No, halusin siitä ison ja sellaisen sain.:) Enimmäkseen olo on kuitenkin helpottunut. Kyllä tästä tulee meille hyvä koti. Erityisen tyytyväinen olen olohuone-keittiö-ruokailutilaan. Kannatti pitää pääni kattokaltevuuden suhteen, vaikka muutama epäilijäkin matkan varrelle mahtui ;) Kyllä tuo korkea katto tuo tilaan ihan oman tunnelmansa!

This is such a cool phase of the house building project: every time we go to the building site something new has been done. All the interior walls are now almost ready to be painted. Which means we need to make final colour decisions before heading to the paint shop pretty soon!