23.10.16

Keittiösuunnitelmia


Luonnoskuva Keittiömaailmasta

https://savo.fi/tuote/bora-basic/

Nyt on päästy omien lempihommien äärelle, nimittäin keittiötä suunnittelemaan! Pariin paikkaan on oltu yhteydessä ja saatu jo tarjouksiakin, ainakin yksi olisi vielä tarkoitus pyytää. Keittiömme tulee siis koostumaan seinän syvennykseen upotetusta osiosta ja saarekkeesta, se oli selvää jo kauan sitten. Taso saisi jatkua toisella puolella saarekkeen yli, ja siihen laitetaan sitten baarijakkaroita. Keittiön värityksestä on myös olemassa selkeä visio: valkoista seinäsyvennykseen, saareke mattamustaksi ja taso valkoinen, mieluiten kvartsia hennolla marmorikuviolla mutta sen aika näyttää. Ja joku statement-hana, kyllä kiitos! Mutta sitten se ongelma: mihin liesi laitetaan?

Alunperin haaveilimme yhtenäisestä, vain korkeista kaapeista koostuvasta syvennyksestä. Yksi näistä kaapeista kätkisi sisäänsä aamupalakaapin = kaikki rumiluskoneet ja laitteet. Tämä tarkoittaisi kuitenkin sitä, että liesi ja allas olisi molemmat laitettava saarekkeeseen. Ja koska saarekkeen kohdalla huonekorkeus huitelee jossain neljän metrin hujakoilla, se rajoittaa puolestaan liesituulettimen valintaa melkoisesti. Kaikki katosta laskeutuvat mallit ovat luonnollisesti poissa laskuista, jolloin jäljelle jäävät nämä erilaiset tasosta nousevat ja lieteen integroidut mallit. Muuten ne on toki kivoja, mutta maksavat mansikoita ja hunajaa ja miljoonia. Toisaalta taas jos lieden siirtää seinän puolelle, tarvitaan tasoa enemmän, joka sekään nyt ei ole ihan ilmaista ainakaan kvartsisena. Apuva! En osaa päättää.

Kun päättämättömyys vaivaa, voi kokeilla perinteistä plussien ja miinuksien listaamista.

Liesi saarekkeessa:                                               

+ aamiaiskaappi
+ aamiaiskaappi
+ sanoinko jo aamiaiskaappi. Se vaan ois niin bueno!
+ selkeä, yhtenäinen ulkonäkö
+ se alkuperäinen unelma

- erikoisliesituulettimien hinta
- vähän työskentelytilaa
- liesi ja allas vierekkäin saarekkeessa - toimivuus?

Liesi seinän puolella

+ enemmän työskentelytilaa
+ ainakin hieman edullisempi hinta

- ulkonäöllisesti huonompi. Ei missään nimessä huono, mutta ei paraskaan
- mihin saa piilotettua kaikki ne rumat pienkodinkoneet?

Kuulisin mielellään teidän mielipiteitä ja kokemuksia!

Toim.huom. Ylimmässä luonnoskuvassa on monta asiaa juu kohdillaan, mutta aika monta myös vähän sinnepäin. Mutta emme anna sen tässä vaiheessa häiritä!

(Juuri kun sain tän kirjoitettua, guuglettelin ja löysin tämän. Ei se tuo jälkimmäinenkään vaihtoehto varmaan huonolta näyttäisi. Kääk....)

http://kitzenkeittio.fi/living-with-less

We are busy planning our kitchen and I love it! Colours and materials have pretty much been chosen already: the built-in kitchen cabinets will be white, the kitchen island matte black and the counter top white/ish (quartz, I hope) with some sort of marble pattern.  Now we only need to decide whether we want a breakfast cabinet, or more counter space and probably slightly smaller price tag by moving the stove away from the kitchen island. Tough decisions!

10.10.16

Homma etenee




Nyt tämä kaikki alkaa tuntua jo jokseenkin todelliselta, koska siinä ne nyt on: kuvat, joilla rakennuslupa laitettiin vetämään. Jiihaa!!!

Selkeälinjainen, simppeli, jyrkkäkattoinen talo. Kapeita ja korkeita ikkunoita. Yhtenäinen iso olohuone-keittiö-ruokailutila, kolme makkaria ja vanhempien makkariin vaatehuone sekä yhteys pesutiloihin. Iso kodinhoitohuone, joka saa suorittaa myös arkieteisen vaativaa virkaa. Siinä ne tärkeimmät mitä oli mielessä, kun milloin minkäkin kirjekuoren nurkkaan hahmoteltiin uutta kotia. Omalla pohjakuvaräpellyksellä kilpailutettiin yhteensä viisi talofirmaa ja päädyttiin lukemattomien tapaamisien ja ankaran pohdinnan jälkeen Siklaan*. "Viimeiseen vaiheeseen" meillä pääsi kaksi talotoimittajaa ja lopullinen päätös piti tehdä vähän intuitiollakin, niin lähellä tarjoukset olivat toisiaan. Silloin oli tunne, että siklalaiset tajusi hyvin meidän vision ja joustavuutta löytyi. Ainakin tähän asti tuo tunne on osoittautunut oikeaksi ja toivottavasti jatkossakin! Koko kilpailutusvaihe oli mun mielestä todella rasittava ja oon niin onnellinen että se on nyt takanapäin. 

Kuten asiaan vihkiytyneet varmasti näistä kuvista näkee, on tässä tausta-ajatuksena pyörinyt Kannustalon iki-ihana Lato, enkä sitä pyri mitenkään peittelemään. Pariin otteeseen istuttiin heidänkin edustajien kanssa alas ja suunniteltiin ja funtsittiin, mutta joko talomallit oli meidän tontille liian leveitä tai pohjaratkaisu ei ollut toimiva ilmansuuntia ajatellen. Sitten vastaan tuli myös se mikä rakentajilla usein, eli se kuuluisa budjetti. Niinpä lähdettiin työstämään tätä omaa "köyhän miehen latoa" ja tykätään niin kovin! Miltä näyttää teidän silmään?

Talopaketti otettiin Siklalta väliseinien pohjamaaliin saakka, siitä eteenpäin pitäisi sitten nakutella itse. Ei tosiaankaan olla mitään raksojen ammattilaisia, mutta yhden remppaprojektin kokemuksella päätettiin silti uskaltaa ottaa loput hommista omaksi iloksemme/suruksemme. Osittain siksi, että pääsee itse valitsemaan matskut ilman turhauttavaa vaihto- ja hyvitysrumbaa, osittain budjettisyistä. Aika näyttää tuliko otettua liian iso pala haukattavaksi, ja ainahan sitä voi käytettävissä olevien eurojen rajoissa delegoida hommia tarvittaessa muillekin. Märkätilat ainakin on sellainen alue, johon ei näillä hermoilla ja kyvyillä aiota koskea pitkällä tikullakaan, jos ei ole ihanihan pakko.

*blogiyhteistyö

Ps. Tässä vielä ihailtavaksi itse netistä kaivetulla ilmaisohjelmalla väsäämämme pohjakuva, jonka kanssa talokauppiaiden ovia lähdettiin kolkuttelemaan. Ei se nyt edes niin kovin paljoa muuttunut, pakko sanoa! 




This all still seems a bit surreal, but now we have officially applied for a construction permit with these pictures. Yay! We are very happy about how the house and floor plan turned out to look like. What do you think?

2.10.16

For the new home




Mistä se tuollainen otsikko mun Pinterestiin tupsahti? Entä minä piiiitkästä aikaa takaisin tänne blogin äärelle? Siinäpä vasta kysymykset, joita lähdetään nyt avaamaan. Sen sanon ainakin, että onpas mukava taas kirjoitella!

Sitten viimeisimmän postaukseni, meilläpäin on tapahtunut paljon. Kolmen hengen taloudesta tuli se perinteikäs 2 aikuista ja 2 lasta viime marraskuussa, kun pieni neitimme syntyi. Ihana pieni ja eläväinen arkemme ilo ja isoveljelle mainio höykkyytettävä. Tällä kokoonpanolla haaveiltiin lähtevämme nyt syksyllä joksikin aikaa asumaan Australiaan, paikkaan johon ollaan täysin ihastuttu. Vaikka tätä miten selviteltiin, tuntui kuitenkin että tällä kertaa tämän haaveen edessä tie nousi pystyyn. Oli liian monta kättä ojossa vaatimassa tonneja sinne ja tonneja tänne, eikä siltikään olisi voinut olla varma siitä, että kaikki onnistuisi. Ei auttanut kuin haudata tämä haave ainakin toistaiseksi ja kääntää katse kotimaahan. Mitäs me nyt täällä sitten tehdään muuta kun jäädytään pystyyn?

Kerrostalokolmiomme oli sen kokoinen, että siinä olisi hyvin vielä kahdenkin lapsen kanssa asustellut, mutta meillä oli tunne, että johonkin on lähdettävä. Jotain on tehtävä. Laitettiin asunto myyntiin vähän kokeilumielessä ja sehän vietiin käsistä ennen ensimmäistä näyttöä. No jotain oli siis tosiaan tehtävä. Pitkällisen ja tuskastuttavan asunnonetsintärallin päätteeksi tultiin siihen tulokseen, että sitä mitä rouva (ja herrakin tietty) haluaa ei taida olla myynnissä. Ainakaan sopivalla hintalapulla.. Ja niin lyötiin kesällä euroja tonttikauppiaan kouraan.

Mööpelistä tulee täten jonkinsortin raksablogi. Ei kovin tekninen sellainen, koska se puoli hommasta on allekirjoittaneelle edelleen melkoista hepreaa. Täällä keskitytään siis siihen projektin kauniiseen puoleen, joka on toivottavasti edes jotenkin hanskassa. Tulossa on jotain melko mustavalkoharmaata höystettynä vaalealla puulla, marmorilla ja messingillä. Suukin tulee olemaan tuolla viimeksimainitulla, mikäli budjettimme kaikki nämä toiveet kestää. Missä ja miten näitä matskuja tulee talossa olemaan, ei vielä ole lyöty lukkoon. Mutta roikkukaahan matkassa niin eiköhän sekin ajan kanssa selviä!

Here we go again! This time Mööpeli will be all about our house building project. I'm not going to go into detail about all the technical stuff (mainly because it's pretty much beyond my comprehension), but concentrate on the beautiful side of the project here instead. Stay tuned for what it's going to be like!